"Arvot kohdallaan :-) "

Arvo: "Näin tässä minä alkajaisiksi kiitän teitä, kun tulitte minut wartawasten hakemaan sieltä mökiltäni Pakilasta ja olin siinä tienwarressa odottamassa. Olin salkkuuni pakannut muutaman tawaran, koska olen nyt hieman pidempään. En silloin wielä tiennyt, miksi tawaraa mukaani otin sillä tawalla kuin otin. Mutta nyt sen tiedän, koska olenkin lähdössä Valamoon. Hirvijärvelle ja Valamoon."

* Marja: Arvon kyläily osui ihan mökki- ja Valamon matkamme alle ja kutsuimme hänet tietysti mukaan. Matkatawaroita pakatessa Arvo ei tiennyt tästä, sillä olimme sopineet hänen hakemisestaan telepaattisesti. Olemme tuttuihin luonnonhenkiystäwiimme yhteydessä kuin meillä olisi puhelin; sisäiseen yhteyteen wirittyen. Emme hoksanneet Arvolle "soittaessa" mainita reissustamme. Mutta kaikki on järjestyksessä kuten aina - tawaratkin oli pakattu hänellä walmiiksi wähän pidempääkin reissua warten. *

Arvo: "Niin, kun kysyitte, että lähtisinkö minä mökille tai jopa Valamoon, niin sitten minulla tuli mieleen tämä laukku. Woisi sanoa, että itse asiassa tämä laukku päätti asiasta, kun se kerran wartawasten oli mukaan otettawa. Sisältökin on ihan aiheeseen sopiwa. On sukat ja piippuwehkeet ja paljon tyhjää paperia, ja joitain pieniä henkilökohtaisia tarwikkeita. Ja tilaa tuomisille ja wiemisille. No, se siitä laukusta. Ja täällä sitä ollaan. On skootteroitu ystäwien kanssa, (Porvoon) Linnamäellä wanhusten kanssa juteltu ja jokiwarressa ihmetelty. Ja siellä minä nämä Kamutkin tapasin. Tuumasin, että wanhoihin tuttuihin woi törmätä täälläkin."

* Marja: Ja mepä tapasimme Helgen kanssa Kamujen emännän Ritvan. Kaupassa käwelimme toistemme luo kuin konsanaan olisi ollut tapaaminen etukäteen sowittuna. Alkuperäiset kamut owat Kerawalta lähtöisin olewia maahisia. Heidän joukkonsa wain kaswaa kerta kerralta kohdatessamme. *

Arvo: "Teillä on aika laaja tämä porukka. Ei tiedä, missä törmää tuttuihin. Oli hyvin arwollista kohdata Linnamäen Ruupart ja Osara, jotka sitä aluetta waaliwat. Arwokkaita, wanhoja wiisaita.

Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka woimallinen risteyspaikka tämä Linnamäki on. Se on luonnonhenkiwäellä kuin matkaetappi, jonka kautta kuljetaan. Niinkuin on nämä, jotka kauemmaskin kulkewat. He pysähtywät tämän kaltaisissa paikoissa. Nämä owat ikäänkuin majakoita ja woimaantumisen paikkoja, joista taas jatketaan matkaa. Energia wirtaa jo siellä niin woimakkaasti, että Linnamäen historian jättämät raskaat energiajäljet owat jo wahwasti huuhtoutuneet pois. Yksi, mitä moni ihminen ei ehkä helposti ymmärrä eikä sisäistä, on juuri tässä: sen kirkon piti palaa, jotta olisi kyllin suuri puhdistawa tulen woima wiemässä pois sellaista wanhaa, mitä ei nyt uudessa ajassa enää ollenkaan tarwita. Siihen palamisen hetkeen ja paikkaan syntyi ikäänkuin energiareikä, jonka kautta pääsi wirtaamaan sitä woimaa, mitä nyt tarwitaan. Siitä Ruupartin kanssa monta sanasta wäänsimme."

* Arvo kysyy, että eihän wain ihminen nyt ymmärrä "wääntää" -werbiä wäärin. Toimittajakunta pohtii sopiwaa kieliasua. "Wääntää" tarkoittaa luonnonhenkimaailmassa asian pyörittelyä puolelta toiselle; perspektiiwiin asettamista ja sen waihtamista. Se ei tarkoita, että asiaan liittyisi mitään waikeaa. Pysähdyn tämän asian takia ja mainitsen samalla, että tulemme kirjoittamaan erikseen artikkelin, jossa käsitellään luonnonhenkien sanoja ja ilmaisun tapaa. "Wääntää" on sana, joka on olemassa ja käytössä meillä ihmisillä ja heillä luonnonhengillä, joskin merkityssisältö on eri. Luonnonhengillä on myös aiwan omia sanoja, jotka saattaisiwat meidän ihmisten kieltä rikastaa hywinkin... Toimitus palaa sanain äärelle. Monessakin merkityksessä. *

Arvo: "Tietäwätköhän ihmiset, kuinka paljon kotihaltia-wäkeä wanhassa Porwoossa on? He owat aiwan mielellään sinne jääneet, koska wanhassa Porwoossa on tahdottu säilyttää wanhaa. Suuria muutoksia on tehty mahdollisimman wähän, ja näin alueen henki on woinut säilyä mahdollisimman wakaana, näin meidän näkökulmastamme ajatellen. Tämä on merkittäwä näkökulma läsnäolewan hengen säilymiseksi sellaisena kuin mitä se nyt on. Jokainen sen etsimättäkin huomaa, että kuinka suuri ero on uusien asuinalueiden ja tämän wanhan wälillä. Niin, siinäkin on meillä sormemme pelissä, että tunnelma on sellainen kuin se on. Woisiko muuten tämän kirjoituksen nimeksi laittaa "Mietteitäni Porwoosta"? Koska tässä nyt on yhtä ja toista sieltä tullut."

* Marja: No enkös minä juuri kirjoittanut tuolla aiemmin, että oli hyvä wanhan energian poistumisen takia kirkon katon palaa. Ja nyt heti perään wanhan säilyminen onkin arwossaan.

Kaikki wanha ei ole poisheitettäwää, kuten ei kaikki uusi ole automaattisesti wastaanotettawaa ja hywäksi tulkittawaa. Tämä lienee lukijalle, meille jokaiselle, oman sydämen tutkimisen paikka. Mitä me tahdomme säilyttää wanhasta, mitä ottaa wastaan uudesta?

Luonnonhengille asioihin liittynyt ja liittywä energia on ratkaisewaa. Eiwät he tuhopolttoa kannata. Mutta jokainen tietää, millaista jälkeä kirkko on tuonut maailmaan ja ihmisten elämiin ns. wanhassa maailmassa. Ja jokainen tietää, millainen sywyys ja rakkaus woi huokua useampisatawuotisesta rakennuksesta, jota on itseään waalittu ja jossa on elämää waalittu. Wanhan kirkon, minkä tahansa, seinät, kertowat omanlaisiaan tarinoita. Samaten minkä tahansa wanhan rakennuksen, tai paikan. Esimerkiksi juuri Linnamäki kertoo tarinan poikineen, ja tyttärineen, mikäli matkalaisella on aikaa asettua ja kuunnella.

Kuunnellaanpa siis. Tarinoita on kaikkialla ympärillämme.