Vanhankylänniemen juura

Arvo on kokeillut lippalakkia nähtyään niitä "youngstereilla", mutta ei se ollut aiwan hänen juttunsa.

Olemme Järvenpään Vanhankylänniemessä. Arvo haastattelee Juuraa. Pyrri tarjoaisi mikrofonia - hänellä on todella repussaan yhtä ja toista - mutta sellaista ei Arvon mielestä tarvita. Juuraa naurattaa.

Arvo: "Mitä sinä haluat kertoa itsestäsi lukijoillemme?"

Juura: "Ensinnäkin minun täytyy sanoa, että on tämä aika outoa. Mutta ei se mitään! Heittäydytään mukaan, ja katsotaan, mihin tämä wie. No, ensinnäkin, minun nimeni on Juura. Olen ja elän täällä Järvenpään Vanhankylänniemen rantametsässä. Aiwan tässä kahwilan lähellä. Tämä minun puuni on kaatunut jo monta wuosikymmentä sitten. Se oli silloin jo hywin wanha. Mikä tarkoittaa, että kyllähän se minäkin sitten aika wanha jo olen. Koskapa olen tämän puun henki, jos tämä käsite nyt teille selwentää sitä, että mikä minä olen. Se tämä minun wanha kotipuuni, se on tuossa mäen päällä. Tuulimyllyn lähellä.

Silläpä minä nyt sitten nykyään paljon pidän majaani tuulimyllyssä. Sillä se on niin kotoisaa olla siellä tuulimyllyn katolla, tai siellä lawan päällä. Sieltä näkee niin kauas. Samaan suuntaan kuin minun puustani."

Helge laittaa aurinkolasit silmille. Pyrri toteaa: "Ai, sinä laitat suodattimet päähän."

Juura jatkaa: "Niin, nämä ihmisten toimet eiwät minulle niin wieraita ole, koska tällä paikalla on niin kauan ollut ihmisten toimintaa. Onneksi siinä aika positiiwisessa ja rauhallisessa mielessä, koska tämä on leirintäalue ja kahwila, niin tässä ei ole niitä suuria kaupunkienergiakenttiä."

Arvo: "Kun minä nyt olen niin sanottu kotimökkihaltia. Minua wierastuttaa tämä sanonta, mutta ihmiset siitä kumminkin ymmärtäwät, mistä on kysymys. Kun minä olen tottunut ihmisten läsnäoloon, koska asutan heidän mökkiään. He eiwät aina ole tietoisia läsnäolostani. Usein woi käydä niin, että ihminen ei tiedä, että hänellä on kotihaltia tai saunahaltia. Mutta sinä Juura kun olet puunhenki, ja tarkoituksesi onkin ollut aina pysyä siellä metsässä, näin humoristisesti sanottuna. Mitä sinä ajattelet tällaisesta ihmisen kanssa keskustelusta?"

Juura: "Juuri sitä minkä minä ensimmäiseksi sanoin. Tämä on aika outoa. Mutta tähän minun oli nyt helpompi tulla. Kun minä olen nämä Helgen ja Marjan jo aikaisemmin nähnyt."

Marja: "Ja meistä tuli ystäwiäkin."

Juura: "Niin, meistä tuli ystäwiä. Laita se sinne.

Olenhan minä jatkuwasti ihmisiä nähnyt, mutta en ole heidän kanssaan aiemmin keskustellut. Waikka minä en asuta enää sitä minun wanhaa, edesmennyttä puutani, niin silti minä usein siellä käyn istumassa Nii-in, niinkuin wiimeksi Marjan ja Helgen kanssa oli puhetta: se minun puuni on niin kuin wene, kun sen runko on sillä tawalla halki ja se siellä mäellä olla rötköttää keula kohti järweä. Siellä minä kyllä aina parhaat mietteeni saan.

Koska minä olen puunhenki, niin minä kierrän sitä mäkeä puulta puulle ja käyn kyselemässä wointia. Että kuinka täällä tänään jaksetaan. Niin ja minä toimitan sitten myös monenlaisia tehtäwiä tämän metsäalueen hywäksi. Sellaisia, mitä tämän alueen korkeammat luontohenget antawat minulle. Joten en minä toimettomana täällä ole. Mutta minulla on aikaa kaikelle, niin mietteille kuin tekemiselle.

Niin, ja tässä nyt keskustellessamme minusta alkaa tuntua mukawalta tällainen jutustelu. On tämä aika tawatonta. Mökinhaltia haastattelee puunhenkeä, ja ihmiset kirjoittawat ja puhuwat."


Marja: "Ja niin me olemme taas luoneet uuden sillan toisiimme."

Juura: "Lukewatko ne ihmiset tätä?"

Marja: "Kyllä lukewat."

Juura: "Ohhoh."